Miksi ihmiset edes aloittavat tupakoinnin?

Suomesta tuskin löytyy yhtäkään ala-astetta päättänyttä nuorta, joka ei tietäisi, että tupakka on haitaksi terveydelle. Kuitenkin lähes kaikki nuoret kokeilevat tupakkaa. Miksi? Pahimmillaan tämä yksittäinen kokeilu voi muuttua säännölliseksi tupakoinniksi, jolloin riippuvuus syntyy nopeasti. Kukaan tuskin edes rakastuu tupakan makuun ensimmäiselle kokeilulla: tupakkaa pitää opetella polttamaan. Ensimmäisillä kerroilla savu pistelee keuhkoja ja yskittää. Miksi sitten pitää kokeilla uudelleen ja uudelleen? Miksi ihmiset edes ylipäätään aloittavat tupakoinnin, jos tietävät sen haitoista? Syitä tupakoinnin aloittamiseen on monia, niin psyykkisiä, fyysisiä kuin sosiaalisiakin.

Tupakointi voi alkaa jo todella nuorena

Nuoruudessa sosiaaliset paineet ovat keskeinen tekijä
Yleensä tupakointi aloitetaan jo varsin nuorella iällä. Monet kokeilevat tupakkaa esimerkiksi 14–16 -vuotiaina. Tähän mennessä tupakan haitoista on jo takuulla saatu koulun kautta tietoa. Monet haluavat kuitenkin nuoruudessa kokeilla kaikkia – etenkin kaikki ”kielletty” houkuttaa monia. Tupakointiin suhtaudutaan toki nuorten keskuudessa monella tavalla, mutta jotkut saattavat tupakan avulla esittää ”koviksia”, jotkut päästä kaveriporukkaan sisään polttamalla. Kuka haluaisi nuoruudessaan jäädä ulkopuolella siksi, että ei tupakoi? Paineet tupakoida voivat joissakin piireissä olla todella kovat. Nämä sosiaaliset paineet ovat syynä monen kokeilulle, joka pidemmällä aikavälillä voi johtaa siihen, että tupakoinnista tulee tapa. Tupakan polttaminen esimerkiksi välitunnilla on myös sosiaalinen tapahtuma, johon usein huolitaan mukaan vain ne, jotka polttavat. Näin ollen tupakoimaton nuori jää helposti porukan ulkopuolelle tai ainakin tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Tämä on nuorelle kova paikka. Muiden miellyttäminen on nuoruudessa tärkeää. Etenkin nuorilla tytöillä saattaa myös olla hyvinkin erikoisia uskomuksia tupakoinnista. Jotkut esimerkiksi uskovat, että tupakointi vie ruokahalua pois ja näin ollen laihduttaa. Tästä syystä myös lopettamista saatetaan vältellä: ”Jos en polttaisi, söisin tilalle karkkia”. Media näyttelee myös suurta roolia.
Jos perheen suhtautuminen tupakointiin on vielä myönteinen, esimerkiksi että vanhemmista molemmat tai toinen polttaa, kynnys nuoren tupakointiinkin voi olla pienempi. Yleisesti nuoret kuitenkin toivovat, että heidän vanhempansakaan eivät polttaisi. Tämä perustuu juuri siihen, että tupakoinnin riskeistä ollaan tietoisia ja vanhempien terveys huolettaa.

Tupakoinnista voi tulla tapa myös vanhemmalla iällä
Nuoret eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka aloittavat tupakoinnin. Tupakointi voi usein alkaa myös vasta täysi-ikäisyyden jälkeen, kun elämää eletään bileistä toisiin periaatteella. Tällöin tupakointi voi olla tapa, joka liitetään juhlimiseen ja alkoholin nauttimiseen. Syntyy niin kutsuttu ”bilepolttaja”. Tupakkaan tarttuminen on helpompaa humalatilassa, kun ei tule ehkä niin ajateltua tuon pienen kääryleen aiheuttamia terveyshaittoja. Lisäksi humalapolttamista on helppo perustella sillä, että se on hyvin satunnaista ja tällä tavoin suotavampaa ja terveellisempääkin. Ei kai nyt siitä voi hirveästi haittaa olla, jos polttaa esimerkiksi vain joka toinen viikonloppu? Pitkällä aikavälillä joka toinen viikonloppukin alkaa kuitenkin näkyä ja tuntua.

Tupakasta apua suuriin elämänmuutoksiin
Myös jotkin suuret elämänmuutokset voivat laukaista polttamisen. Monesti ihmiset saattavat stressaantuneina turvautua erilaisiin päihteisiin. Huumeisiin hyppääminen voi monille tuntua hieman liian rajulta ja kaukaiselta ajatukselta ja viina ehkä samaten liian radikaalilta. Niinpä turvaudutaan tupakkaan, jonka uskotaan lievittävän ketutusta. Vaikka muutoin ei ole ikinä tehnyt mieli tarttua kaverin tarjoamaan savukkeeseen, saattaa savuke nyt tuntua hyvälle idealle. Hetkellisesti tupakka voikin toimia apuna ärsytykseen, mutta lähinnä kyse on vain opitusta tavasta: ei tupakka oikeasti sisällä mitään pahaa mieltä poistavaa ainesosaa. Myös esimerkiksi nuoren huono koulumenestys voi tutkimusten mukaan johtaa tupakoinnin aloittamiseen. Mielenkiintoista on kuitenkin myös se, että siinä missä huono koulumenestys voi johtaa tupakoinnin aloittamiseen, voi myös tupakoinnin aloittaminen johtaa huonoon koulumenestykseen.